ALEKSANTERI II edit

Mielenkiintoista on, että samanaikaisesti Puolan kapinan kanssa alkoi Suomi saada lisääntyvää merkitystä Aleksanteri II:n politiikassa. Tällaisessa Venäjän kannalta kriittisessä tilanteessa oli tärkeää eliminoida pois vaaroja - ennen kaikkea "toisen kapinan" mahdollisuus - valtakunnan länsirajalta. Siksi keisari teki huomattavia myönnytyksiä Suomelle; hän ryhtyi toteuuttamaan Suomen kohdalla juuri vastaavanlaisia uudistuksia, mitä länsivallat olivat vaatineet Puolaan nähden, mutta jotka hän oli torjunut. Suomen kieli julistettiin maan toiseksi viralliseksi kieleksi ja valtiopäivät kutsuttiin koolle Helsinkiin syyskuussa 1863.